Jooga & Meditaatio
Työhyvinvointipäivä
Vaikuttavaa työhyvinvointia ja työyhteisönä voimaantumista
Kaipaako työyhteisönne jotain uutta ja erilaista, jotain mistä on vaikutuksia pitkäksi aikaa? Miltä tuntuisi herätä seuraavana aamuna virkeänä ja inspiroituneena uuteen päivään?
Tämä joogatunti ei ole vain venyttelyä vaan kokonainen tuhatvuotisesta traditiosta tuleva joogaharjoitus, joka sisältää monipuolisten liikkeiden ja passiivisten taukojen vuorottelua sekä hengitysharjoituksia. Ei tarvitse venyä mihinkään suuntaan enempää kuin oma keho antaa myöden, eikä miettiä miten työkaveri suorituu, sillä joogatunnilla ollaan silmät suljettuina.
Kaikki harjoitukset soveltuvat kaikenikäisille ja -kuntoisille.
Meditaatio rauhoittaa mieltä ja hermojärjestelmää sekä auttaa tiedostamaan omaa ajattelua, reaktioita ja tunteita.
Tyhypäivä antaa perustiedot meditaatioharjoituksesta, jonka avulla tämän vaikuttavan mielen rauhoittamiskeinon harjoittelua voi jatkaa omassa arjessa tai tehdä siitä yhteisen työyhteisön haasteen. Säännöllinen harjoitus tuo todistetusti tuloksia.
Päivän aikana tutustutaan myös mielen tapaan toimia ja harhailla kundaliinijoogatradition näkökulmasta!

Päivän sisältö:
• Alustus meditaatiosta 45 min
• Kaikille kuntotasoille sopiva jooga 75 min
(alkulämmittely, joogaosuus, loppurentoutus, meditaatio)
Tauko
• Mielen mekanismeja joogatraditiossa vuorovaikutteinen luento 60 min
Osallistujamäärä:
Max 25 hlöä
Toteutus:
Tulemme pitämään Jooga ja meditaatio -osuuden sovittuna aikana yrityksen omiin tiloihin. Ohjelma sopii hyvin esimerkiksi TyHy-/ kehittämispäivän aamupäivä osuudeksi.
Tilasta:
Tilaksi sopii melkein mikä tahansa avara sali tai iso huone. Tilaan olisi hyvä mahtua osallistujamäärän verran joogamattoja siten, että niiden päällä istuessa jää tilaa liikkua ja liikutella käsiä.
Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä
Jos haluat mukaan retriitille tai lisätietoja niin soita tai laita rohkeasti sähköpostia. Kerromme mielellämme lisää ja käymme kanssasi läpi mitä retriitti voi juuri sinun kohdallasi tarkoittaa.
Lämpimästi tervetuloa!
Leena ja Pasi
Ota yhteyttä
Puhelin: 050 536 1067
Email: info@irena.fi

Tilaa uutiskirjeemme!
Lähetämme uutiskirjeitä noin neljä kertaa vuodessa. Kerromme niissä lyhyesti Irenan kuulumisista ja tulevista tapahtumista.